keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

katselmus:))


Terve!
Meidän seuralla oli torstaina 17.3. JV-katselmus, jossa mekin esiinnyttiin. Paikalle mentiin jo about klo. 16 suunnittelemaan kisameikkejä ja -kampausta. Aika kului nopeasti hyvän musiikin tahdissa ja pian olikin jo aika aloittaa lämppä.
Katselmus alkoi klo. 19 ja meidän suoritus oli ihan ok, tosin fiilistä olisi voinut olla enemmän mukana.. Onneksi meillä jatkui harkat katselmuksen loputtua ja saatiin vielä lisää varmuutta ennen ekoihin kisoihin lähtöä. :)

ps. TUL:n mestiksistä tulossa postaus, kunhan saadaan kuvia koneelle:D

lauantai 12. maaliskuuta 2011

Kvartseja;)

Okei moikkamoi! Nyt vihdoin ollaan otettu meijän valmentajalta, Sannalta, vastuu tän blogin pitämisestä ja aletaan kirjottaa tänne itse. Tällä hetkellä tehdään harkoissa paljon kokonaisia ja yritetään saada ohjelmaa yhtenäiseksi ja ilmaisuakin treenataan kovasti. Nyt on jo jännitys ja innostus päässy tulemaan varmaan jokaiselle meistä, koska eihän ekoihin kisoihin ole kuin viikko enää!! :S

Nyt ajateltiin kertoo vähä tarkemmin, että minkälaisia ihmisiä Kvartseissa oikeen voimistelee. ;)



AINO -96
Aino on harrastanu joukkuevoimistelua n. 9 vuotta ja tullu Kvartseihin Fannin kanssa syksyllä 2010. Aino on kaikille kiltti ja ystävällinen, pirteä persoona, joka tekee harkoissa aina tunnollisesti ja yrittää parhaansa. Ainolla on superhyvät nilkat, joista moni muu meistä voi vaan haaveilla;)







FANNI -96
Fanni on aloittanut voimistelun 10-vuotiaana, eli harrastanut 5 vuotta ja tuli siis Kvartseihin viime syksynä. Fanni on ilonen ja mukava ja heittää aina välillä hauskoja juttuja, jotka piristää meidän muiden fiilistä entisestään. Fanni kuuntelee valmentajia tarkkaavaisesti ja sen sivari on ihan hullu! Muutenki Fannin jalat vaa venyy ja venyy joka suuntaan:)






IDA -93
Ida on aloittanut voimistelun vuonna 2005, jolloin se tuli yhdessä Sinin kanssa Kvartseihin. Ida on iloinen hömppä, jolla riittää juttua joka tilanteessa. Ida pitää yllä hyvää yhteishenkeä, selittämällä paljon asioita, joita yllättävän usein kuitenkin kaikki kuuntelee:D Serkkunsa Fannin tavoin Ida on myös notkee ja varsinki sivari on silläkin huippuluokkaa!









IINA -94
Iina on ollut Kvartseissa siitä asti kun joukkue on perustettu, eli vuodesta 2001. Iina on aina iloisella päällä ja jaksaa tsempata itsensä lisäksi myös koko joukkuetta. Iinan hauskoille lipsautuksille saa monesti nauraa :D Iina on aina mukana kaikessa mitä ikinä joku keksiikään. Iina osaa tehdä ihan uskomattoman kaariharpan.





KAISA -94
Kaisa on myös ollut aina Kvartseissa messissä, ja on harrastanu voimistelua 3-vuotiaasta saakka. Kaisa on kaikille kiltti ja ystävällinen ja vaikka se onki rauhallinen ja tunnollinen voimistelija niin se osaa kyllä hulluilla ja pelleilläkin! ;) Harkoissa Kaisa tekee aina täysillä ja Kaisan hypyt on yksinkertasesti MAHTAVIA! Kaisa on Sannan pikkusisko ja Iinan serkku.






MILLA -94
Milla on harrastanut voimistelua pienestä pitäen ja on ollut mukana Kvartseissa vuodesta 2008 alkaen. Milla on pirteä, positiivinen ja ymmärtää muita. Tekee harkoissa aina parhaansa, huolimatta takareisivammastaan. Millan ponnistusvoima on huima! Jopa niin huima, että Millaa on pyydetty laskemaan hyppykorkeuttaan, että joukkueen hypyistä saatais samankorkusia.





NELLA -94
Nella on ollut Kvartseissa vuodesta 2001, eli ihan alusta alkaen. Voimistelu on kuulunut Nellan elämään aina.Nella on hauska ja vahva persoona, ja tekee harkoissa aina täysillä ja taidolla ja ilmaisu taitaa olla joukkueen parasta;) Nellalla on huippu notkea selkä ja lavat ja kyllä ne jalatkin mukavasti venyy. Nella on myös joukkueen kapteeni, joten Nella on hyvä pitämään huolta asioista.






SINI -94
Sini on harrastanut balettia, ennen kuin vaihtoi voimisteluun Idan kanssa vuonna 2005. Sini on kiltti, rauhallinen ja luotettava joukkuekaveri. Sini on myös tosi musikaalinen ja hyvä laulamaan:) Sinillä on ihanan pitkät, voimisteluun sopivat jalat ja siksikin sinin voimistelua on ihana katsella:) Sinillä on virtaavat vartalot ja vipuharppi on upee!







Kvartsit on tosi tiivis joukkue ja meijän keskuudessa vallitsee ihan superhyvä yhteishenki.<3 Ollaan tosi avoimia ja päästetään suustamme aina se mitä ajatellaan, ja usein vielä niin päin että ensi sanotaan ja sit vasta ajatellaan ;D Tiedetään toisistamme paljo ja ollaan hyviä kavereita myös voimistelumaailman ulkopuolella. Nähään toisiamme koulussa (ainaki kaikki ysineloset on koulussa toistensa kans ja myös Aino ja Fanni on samalla luokalla) ja harkkojen ulkopuolella yritetään ehtiä näkemään ihan muuten vaan. Ainaki synttäreitä vietetään kaikki porukalla, siitä on tullu vähä niinku perinne ja itsestäänselvyys. Parit yllätyssynttäritki ollaan koettu :D
Tässä postauksessa kerrottiin vaan meistä voimistelijoista, mutta joskus myöhemmin infotaan kans meijän kahesta uskomattoman ihanasta valmentajasta. Ja jos joku lukee tätä ja haluu tietää lisää mistä vaan, niin kysykää ihmeessä! Ja jos jollaki on toiveita tai ideoita, mistä haluis lukee meijän blogista, niin ilmanmuuta kertokaa!! ;) Loppuun viel kuvia Kvartsien harkoista: