sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Ja siellä leirillä oli niin mukavaa...




Kvartsit viettivät viikonlopun oman seuran ohjelmaleirillä hioen syksyn välineohjelmaa. Pieniä muutoksia sekä tarkennuksia ohjelmaan tehtiin, mutta nyt alkaa jo näyttämään varmalta. Maanantaina lepopäivä, sitten vielä muutama rutistus ja lauantaina aluemestaruuskilpailut Haukiputaalla.

tiistai 19. lokakuuta 2010

Muistoja vuosien varrelta part one

Joukkueen voimistelutaival on alkanut jo tyttöjen olessa pieniä ja tulemme aina silloin tällöin lisäilemään hauskoja muistoja vuosien varrelta.

Joulukin kohta lähestyy ja kovalevyjen syövereistä tiistai-illan naurut sai kyllä tästä videonpätkästä. Vuosi on 2007 Kvartsit ja Fionat yhteisellä ohjelmalla Vasamattarien lasten joulujuhlassa.
Kuvassa Kvartseja joululeiriltä vuonna 2006

maanantai 11. lokakuuta 2010

Pukuompelua...


Joukkueen kisapuvut alkavat hiljalleen valmistua, koristelun toki jokainen hoitaa itse... Satojen starssien ja tuhansien paljettien liimailua luvassa lokakuun lopulla, jolloin perinteeksi muodostunut koristeluilta jälleen vietetään: tietenkin nyyttäreiden merkeissä.

Syksyn puku onkin vaaleampi, valkoista ja turkoosia. Kvartsien viimeisimmät puvut ovatkin olleet kovin tummia, joten vaihtelua tämäkin.

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

Mukana Vaasa Fashion Weekendissä



Kvartsit saivat vaihteeksi muutakin tekemistä, kuin kisaohjelman treenaamista. Joukkueen tytöt olivat mukana esiintymässä Vaasa Fashion Weekendin näytöksissä torstaista perjantihin.
Tytöille lavalla kävely on melko helppoa, sillä paineet onnistumisesta yleisön edessä on opittu kisoissa tuomariston edessä. Viikonlopun näytökset olivat mukavaa vaihtelua joukkueen arkeen.