sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Abiabiabi & avokado!



Heips!

Helmikuu on viuhahtanut jo melkein ohi ja paljon on ehtinyt tapahtua! Ollaan jännitetty Lidia Z:tan ja muiden joukkueiden puolesta Miss Valentine-kisoja kotoa käsin nenä kiinni tietokoneen ruudussa.

Miss Valentine kotikatsomo
Tuliaisia Tartosta!
Ollaan bodattu itse tehokkaasti Andyn johdolla Vaasassa, kun Sanna oli Virossa, ja ollaan kehitetty maanantainen matonrullauskisa Lidioita vastaan!


Abit ovat selviytyneet ensin kevään ekoista kirjotuksista, sitten potkiaisista, penkkareista ja vielä siitä kohutusta KAUHUJEN RISTEILYSTÄ.

Potkiaisissamme oli Selviytyjät-teema
Penkkareissa Iina, Nella, Kaisa ja Milla = The Blues Brothers
Sini pukeutui Lumikiksi

Abiristeilyllä oli hauskaa kummallisista järjestelyistä huolimatta:D

Noiden Abi-pyöritysten takia meinasi jäädä harkkoja pitämättä, joten päätimme korvata yhdet aamuharkoilla 13.2. klo. 6 aamulla.


 Ensin oli vähän pimeää, mutta ihan hyvin ne harkat kuitenkin sujui. :D


Perjantai-ilta vietettiin Avokado-pippaloissa Sandyn luona. Kokoonnuimme ensin Ainolle leipomaan terveellistä avokado-suklaakakkua, jonka ohjeen Iina löysi Keventäjien sivuilta... Pienen soveltamisen jälkeen kakusta tuli yllättävän maistuva, varsinkin koostumus oli suussa sulava!!


Pääruokana oli Sannan huippuhyvää avokado-pastaa, nam!


Samalla soviteltiin kevään uusia kisapukuja ja katsottiin perinteisesti kisavideoita. Abeilla arki kuluu harkkasalien lisäksi usein kirjastossa ahkerasti lukien ja Fainoilla vielä lukion penkillä. Nyt meillä alkaa hiihtoloma, jonka ajan on pieni tauko normaaleista harkoista. Kohta päästään taas salille puurtamaan ja jännittämään lähestyvää Wasa Cuppia!